Vuoden 2019 teema: Verkot vesille

Tiistai-klubin tapahtumat tarjoavat vuodesta toiseen mahdollisuuden kohdata upeita ihmisiä, kuulla vaikuttavia puheenvuoroja ja päästä pintaa syvemmälle tunnettujen yritysten menestyksen taustoihin. Osana hallitusta olen etuoikeutettu, koska pääsen vaikuttamaan tuleviin puhujavalintoihin ja teemoihin.

Aktiivisena ihmisenä haluaisin oppia mahdollisimman paljon, osallistua mahdollisimman moneen tilaisuuteen ja tuntea paremmin mahdollisimman monta tiistaiklubilaista, mutta sekä yksityis- että työelämän vaatimukset pakottavat laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen.

Yksi vuoden 2018 mieleenpainuvimmista tilaisuuksista oli mielestäni Annastiina Hintsan ilta, jolloin pohdimme mitä menestys itse asiassa tarkoittaa. Miten voi maksimoida oman suorituskykynsä ja elää samalla terveellistä ja tasapainoista elämää?

Tietotyöläiset yrittävät usein nostaa tuottavuuttansa samalla tavoin kuin suorittavassa työssä, jolloin pitkillä työtunneilla kuvitellaan saatavan enemmän aikaan. Lepo unohtuu, monta asiaa tehdään samanaikaisesti ja keskittymiskyky heikkenee. Yleensä seurauksena on maksimaalisen tehokkuudeen sijaan vain keskivertoa huonompi suoritus. Hintsan oppien mukaan menestys onkin hyvinvoinnin sivutuote: “Optimoi. Älä maksimoi.”

Verkostoituminen on klubin ydin

Tietotyö on kestävyyslaji. Samoin verkostojen luominen ja uralla eteneminen. Verkostoituminen ja toistensa tunteminen ovat myös kaiken Tiistai-klubin toiminnan lähtökohta. Siksi vuoden 2019 teemaksi valittiin ”Verkot vesille”.

Haastankin kaikki klubilaiset heittämään omat verkkonsa vesille, tutustumaan verkostomme mahtaviin naisiin sekä tuomaan omaa osaamista ja kiinnostuksen kohteita esille! Vain tuntemalla toisemme, voimme hyödyntää jäsenistömme ammattitaitoa ja saada aidosti tukea ja sparrausta, kun tilanne sitä vaatii.

Kalaonnea ja nähdään #tiistaitreffeillä 🙂


Kirjoittaja Tiina Nykänen on Tiistai-klubin hallituksen puheenjohtaja. Hän viettää työpäivänsä markkinointiviestinnän ja tieteeseen perustuvien innovaatioiden parissa ja inspiroituu luonnosta, arjen arkkitehtuurista sekä matkustelusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *