Mentori – uuden yrittäjän personal trainer

Uskallan väittää, että jokainen meistä osaa lenkkeillä ja tehdä hauiskääntöjä. Ainakin periaate on tuttu, mutta toisinaan suoritustekniikka vaatii hiomista. Ja vaikka tekniikka olisikin hanskassa, haasteena on monesti mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen. Siis eteneminen sinne, missä aito kehitys tapahtuu. Sama koskee yrittäjyyttä.

Mentorointi vie eteenpäin

Olen itse aloitellut matkaani yrittäjämentorina alkuvuoden aikana. Olemme tavanneet mentoroitavan (aktorin) kanssa vasta kaksi kertaa, mutta jo nyt olemme uuden äärellä. Mentoroitavani ei ole aloittava yrittäjä, vaan jo jonkin aikaa yritystoimintaa pyörittänyt asiantuntija. Emme siis ihmettele Y-lomakkeita tai käy läpi verotuksen hienouksia, vaan keskitymme enemmän strategian luomiseen ja tavoitteiden asettamiseen. Viime kerralla sai alkunsa pari uutta tuotetta.

Sain itsekin apuja eri tahoilta yrittämisen ensi metreillä. Vinkit ja ideat olivat korvaamattomia ja ainoa katumuksen aihe onkin se, etten tajunnut pyytää apua enempää. Kantapääopisto on kallis ja hidas koulu, asiat voisi tehdä helpomminkin.

5 + 1 vinkkiä mentorointia harkitsevalle

1. Puhu. Kun kysyt apua ilman ketunhäntää kainalossa, varmasti sitä myös saat.
2. Kuuntele. Sinulla on kaksi korvaa ihan syystä: kuuntele ja opi. Nappaa kiinni potentiaalisimpiin asioihin heti.
3. Hengitä. Vaikka sinulla olisi kuinka kiire saada yrityksesi tuottamaan, pyri nukkumaan yön yli tärkeiden päätösten äärellä. Kiität itseäsi myöhemmin.
4. Verkostoidu. Osallistu mahdollisimman moneen tapahtumaan, kokoukseen, seminaariin ja mitä ikinä keksitkään. Alku on aina hankalaa, mutta kun pääset makuun, ymmärrät verkostojen arvon. Muista myös aktiivisuus LinkedInissä.
5. Kertaa. Ja taas kerran palaa kohtaan 1. Yrittäminen on ytimeltään samojen asioiden tekemistä yhä uudelleen ja uudelleen. Totuttele siihen heti.
Plus: opettele kuvaamaan bisnesideasi niin, että pystyt tekemään sen ymmärrettävästi minuutissa. Tämä tehtävä ei ole helppo. Olet luultavasti niin rakastunut omaan asiaasi, että et aluksi koe tällaisen hissipuheen olevan mahdollinen. Usko pois, on se. Tiivistämisen taito ratkaisee monesti pelin. Mieti siis runko, esitä se koeyleisölle ja muokkaa tarvittaessa. Aito hissipuhe tulee selkärangasta.

Lue myös: Yrittäjän 10 käskyä


Kirjoittaja Marika Siniaalto on yrittäjäperheen tytär ja Suomen someimman verkkobisnestoimiston Grapevinen perustaja sekä toimitusjohtaja. Hänen mielestään yrittäjyys on päättymätön koulu, josta ei koskaan saa päättötodistusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *