Business Speed Dating – Verkostoitumista hauskalla tavalla

bsd_1.jpg

Tiistai-klubi järjestää joka kevät ja syksy suositun Business Speed Dating -tapahtuman, joka on klubin oma konsepti. Verkostoituminen tapahtuu kuin itsestään ja lyhyessä ajassa tapaa monta uutta tuttavuutta. Tämä on mainio tilaisuus varsinkin uusille jäsenille tutustua muihin Tiistai-klubilaisiin, kun jokainen osallistuja pääsee kertomaan itsestään ja osaamisestaan.

Business Speed Dating -ilta on myös hyvä paikka treenata omaa hissipuhettaan. 1,5 minuuttia on tiukka aika kertoa uudelle tuttavuudelle kuka on, mikä juuri nyt on elämässä tärkeää ja mitä haluaa tulevaisuudelta. Kannattaa myös ottaa nippu käyntikortteja mukaan tilaisuudessa jaettavaksi.

Reilu viikko sitten 30.3. pidettyä BSD-tilaisuutta varten saimme tilat Piiroinen Showroomilta, joka valmistaa tyylikkäitä julkitilakalusteita. Tämä sopi erinomaisesti illan teemaan ja tapahtuma toteutettiinkin pyöreän tuoliryhmän ympärillä.

Varsinaisessa deittiosiossa jokaisella oli 1,5-2 minuuttia aikaa kertoa uudelle tuttavuudelle itsestään. Tämä oli oivallinen tilanne esimerkiksi markkinoida omaa osaamistaan, kertoa työpaikanvaihtoaikeistaan, yrityksensä toiminnasta ja palveluista tai tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Kun aloittava pari oli saanut esittelynsä loppuun, siirtyi vuoro vastapäätä istuvalle parille. Hänellä oli saman verran aikaa esitellä itsensä. 3-4 minuutin kuluttua kello kilahti ja ennalta sovittu tuolirivi siirtyi yhden tuolin verran eteenpäin ja esittäytyminen jatkui niin kauan, kunnes koko rivi oli käyty läpi. Parhaiten minulle jäi mieleen muiden esittelyistä sellaiset, jotka aloitettiin näpsäkällä luonteenpiirteen kuvauksella tai itsestä kerrottiin jotain yllättävää.

Seuraavassa vaiheessa porukka jaettiin kahteen ryhmään siten, että samalla rivillä istuvat henkilöt muodostivat yhden ryhmän ja heitä vastapäinen tuolirivistö muodosti omansa. Näissä ryhmissä jokainen vuorollaan esitteli 1,5-2 min. ajan itsensä ryhmälle ja esittelyn jälkeen ryhmäläiset antoivat lyhyen palautteen esityksestä – mikä oli hyvää ja mitä voisi parantaa. Esittelyjä kuunnellessa oppi ennen kaikkea muista, mutta paljon myös itsestään. Itse oivalsin konkreettisemmin tuona iltana, mitä kaipaan nykyiseen työhöni.

Intensiivinen ilta loppui vapaaseen keskusteluun ja verkostoitumiseen. Tunnelma oli iloisen kupliva ja meitä ympäröi uusien kohtaamisten ja tarinoiden jakamisen synnyttämä yhteenkuuluvuudentunne. Jälleen kerran oli saanut monta uutta tuttavuutta, käyntikorttia ja ideoita oman hissipuheen hiomiseen kotiinviemisiksi.

Tätä on onnistunut Business Speed Dating parhaimmillaan.


Kirjoittaja Katja Saarimäki on Tiistai-klubin hallituksen jäsentoimintavastaava, joka innostuu helposti uusista ilmiöistä ja työskentelee luovana suunnittelijana valokuvausalan yrityksessä. Katjalle on tärkeää laadukas visuaalinen viestintä, verkostoituminen sekä yhdessä tekemisen meininki.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *